Carvista

Intohimoa & ammattitaitoa

Yrityksemme tie Dodge ja Ram -autojen viralliseksi maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi on ollut vaiherikas. Tänä päivänä olemme ylpeitä siitä laadusta ja osaamisesta, jota voimme asiakkaillemme tarjota!
Dodge
Ram

Amerikkalaisten autojen asiantuntija

Carvista Onyx Enterprises Oy | Lohja

Yrityksemme perustettiin vuonna 1996, tuolloin tosin Päiväkoti Pilvilinna Oy:n nimellä. Nykyinen omistaja Janne Noukkala osti yrityksen äidiltään tämän eläköidyttyä. Toimialaksi vaihtui autokauppa ja yrityksen nimeksi Onyx Enterprises Oy.


Noukkala oli toiminut vuosia myyntipäällikkönä Chrysler, Jeep ja Dodge -autoliikkeessä. Uuden liiketoimintansa myötä hän pääsi ensi kertaa hyödyntämään jenkkiauto-osaamistaan oman yrityksen puitteissa.


Toiminnan laajetessa Noukkala päätti ostaa premium-tason autokauppana tunnetun Carvista-brändin. Liikkeelle luotiin uusi konsepti amerikkalaisten autojen erikoisliikkeenä, mutta vanha nimi säilytettiin aputoiminenä.


Vuonna 2017 Carvistasta tuli Suomen ensimmäinen virallinen Dodge ja Ram -autojen maahantuoja ja jälleenmyyjä. Toiminnan edelleen kasvaessa merkkihuolto siirtyi vuoden 2019 alussa uusiin, isompiin toimitiloihin.


Toimipisteemme sijaitsee Lohjalla, mutta palvelemme yritys- ja yksityisasiakkaita kaikkialla Suomessa. Tutustu autovalikoimaamme verkossa, tule liikkeeseemme tai kysy lisää – vastaamme kaikkiin tiedusteluihin viipymättä!

Ota yhteyttä

Uudet autot

Uudet Dodge, Ram, Cadillac, Chevrolet ja GMC -hyötyajoneuvot viralliselta maahantuojalta.

Käytetyt autot

Ajotuntumaa saaneita autoja ja hyötyajoneuvoja amerikkalaisilta ja eurooppalaisilta laatuvalmistajilta.

Share by: